Rovavaaran laavulla

Tänään huhtikuun puolivälissä oli aivan upea ulkoilusää ja päätimme lähteä valloittamaan Rovavaaran laavun. Rovavaaran laavu sijaitsee Keminmaan kunnassa kuntakeskuksesta ensin Lautiosaareen ja siitä Sompujärventietä noin kymmenen kilometriä koiliseen päin.

 

Rovavaaran alueella on useita muinaisjäännöksiä; esimerkiksi varhaismetallikauden asuinpaikka ja pyynti- sekä keittokuoppia. Ylenpänä on nähtävisä muinaisen meren rantakivikoita ja alarinteessä selvästi erottuvia aaltoilevia rantavalleja. Tällä kertaa niitä ei voitu nähdä koska hanki peitti ne vielä.

 

Laavulle pääsee kivalon ulkoilureitistöä pitkin. Reitti lähtee Lautiosaaresta ja jatkuu Kivaloiden suojelualueelle asti, josta pääsee mm. Martimoaavan suojelualueille ja -reiteille. Kesällä alueella on merkitty vaellusreitti. Nyt emme hiihtäneet vaan patikoimme laavulle läheiseltä metsäautotieltä perinteisen latu-uran vierustaa. Hanki kantoi mukavasti ja aurinko paistoi niin että häikäisi.

Ilma ei olisi voinut olla parempi; aurinko paistoi täydeltä terältä, ei tuulta ja hanget hohtivat kirkkaan valkeana. Tämä se on akkujen lataamista parhaimmillaan.

 Laavulla tapasimme perheen viettämässä laatuaikaa. Makkaranpaistoa, nuotiotulistelua ja kevätauringon palvontaa - voiko sitä parempaa ajanvietettä ollakaan. Perheen juniorikin näytti viihtyvän todella hyvin.

 Laavun läheisyydessä on myös palveluita. Wc rakennus on monesti vaellusreissulla enemmän kuin tarpeeseen.

Pääsiäisen viettoa Vaatunkikönkäällä

Pääsiäinen on keväällä - eikö olekin? Täällä Napapiirin tuntumassa ei vielä kovin keväiseltä tunnu, lunta on todella paljon vielä. Päätin kuitenkin, kun oli vapaata pääsiäisen pyhinä, lähteä napapiirin retkeilyalueelle katsomaan miltä siellä näyttää tähän vuodenaikaan. Olihan siellä vielä yksi hakematon geokätkökin ;)

Vaattukikönkäälle johtaville retkeilyreiteille pääsee ajamalla Rovaniemeltä 20 kilometriä pohjoiseen Sodankylään päin ja kääntymällä oikealle pikkutielle, jota ajettuaan noin 2 kilometriä päädyt tänne reittien lähtöpisteeseen. Alueelta löydät jokaiselle sopivia reittejä päiväretkeilyyn. Reittimerkinnät ovat hyviä, eli jos pidät silmäsi auki ei eksymisvaaraa ole.

 Keväinen ilma vaihtelee. Ajaessani auton parkkiin ja valmistautuessani reitille lähtöön lumikuuro yllätti ja näytti todella talviselta - no hetken päästä paistoi taas aurinko. Sellaista se kevään tulo on. Vanha sananlasku sanoo että uusi lumi on vanhan surma ja siihen se pitää luottaa.

Vaattunkikönkään ylitys. Ohje neuvoo että tästä sillasta kuljetaan yli niin että ylittäjien välimatka on vähintään viisi metriä. Sillalla kävellessä tuntuu kuin silta liikkuisi jalkojen alla - huima tunne! Reitille voit ottaa mukaan myös lemmikit. Koirille on ihan omat ohjeensa: Koira: muista pitää omistajastasi huolta pitämällä hänet hihnan päässä. Jos on pakottava tarve bisneksille, tee ne niin että polut jäävät puhtaiksi. Tassutellaan kaikki reitillä sopuisasti, eli emme räyhää ohikulkijoille.

 Vaattunkiköngäs ei ole antanut periksi talvelle - osa siitä kuohuaa jäistä vapina edelleen.

Oli reitin varrella käynyt taiteilijoitakin kun tällainen hieno "lumiveistos" tuli vastaan.

 Alussa kerroin että yksi syy tänne lähtöön oli yksi hakematon geokätkö. Kätkö oli piilotettu suoluontopolun varrelle kuusen suojaan. Kun olin löytänyt kätkön en voinut olla ihastelematta maisemaa kuusen oksien suojasta.

 Suoluontopolun maisemaa. Yllättävän paljon täällä on ollut kulkijoita myös talvisaikaan. Jonkinlainen polku oli nähtävissä, mutta yöpakkasten jälkeen myös hanki kantoi hyvin eikä upottanut, vaikka poistui polultakin.

 Alhaalta ylöspäin nämä lapin männytkin näyttävät isoilta puilta.

Ja tässä "männyn poikanen" pilkistää hangen läpi. Täällä mie olen ja kohta kasvan isoksi.

 Yksityiskohta puun rungosta. Jotenkin ne ovat niin karun kauniita.

Loppumatkasta aurinko lämmitti ihan mukavasti. Mikäs tässä on ihmisen tallustellessa luonnon helmassa.