Tapaninajelulla

Suomalaisen joulun viettoon kuuluu olennaisena osana tapaninajelu, mieluiten hevosella. Nyt ei ollut hevosta, joten käyttöön piti ottaa hevosvoimat. Suuntasimme Oikaraisen kylään ihastelemaan vielä jäistä vapaana virtaavaa koskea. Pakkasta -22 astetta, aurinko nousee 11.07 ja laskee 13.28. Piti siis ajoittaa reissu keskipäivään ettei tarvitse pimeässä kulkea. Pakkasessa selviytyminen on vain pukeutumiskysymys. Kuvaaminen on sitten aivan toinen juttu, sormet jäätyy aika nopeasti. Mie kun en osaa kuvata hanskat kädessä.

Koski laskee Jyrhämäjärvestä  Kemijokeen Oikaraisen kylän kohdalla, Rovaniemeltä matkaa Kuusamon suuntaan on noin 20 kilometriä. Koski on suurimman osan talvesta sula koska virtausnopeus tällä kohtaa on suuri.

 Kosken kohdan nimi on Vanhakoski. Yläpuolella Niskasaari ja Somosensaari. Alapuolella Naistenkalliot. Mukavia nuo nimet, jokaiseen varmaan liittyy jonkinlainen tarina, kukapa niistä osaisi kertoa.

Jää yrittää vallata tilaa sulalta vedeltä.

Yö Lokan rannalla

Lokan laavulla olemme yöpyneet monta kertaa, useimmiten syksyllä. Joskus sää on ollut leppeä, toisinaan kylmän tuulinen. Tällä kertaa yövyimme rannalla ensilumen aikaan. Tuuli puhalsi järveltä navakasti ja satoi lunta. Yövyimme autossa ja tulistelimme laavulla illan pimeydessä. Laavulla ei ole puuhuoltoa, joten puut pitää kerätä rannoilta. Se oli hieman haasteellista koska maassa oli jo lunta. Toki olimme ottaneet matkaan myös omia kuivia puita ja tuohia sytykkeiksi.Tulen äärellä istuminen on äärettömän terapeuttista; katsot tulta, joka muuttaa muotoaan koko ajan. Kiirettä ei ole, olet vain siinä ja nautit olostasi. Voiko parempaa olla?

Saatiinhan me kunnon tulet aikaiseksi. Hyvä siinä oli istua iltaa ja katsella myrskyiselle järvelle. Vaatetta tosin piti olla päällä tulesta huolimatta paljon.

Lokan tekoallas rakennettiin vuonna 1967, ja se on Euroopan suurin. Sen avulla säädellään Kemijoen voimalaitoksille tulevan veden määrää. Tekojärven pinta-ala on 315,4 neliökilometriä. Nykyään Sodankylään kuuluva Sompio oli muinoin kuulu luonnonniityistään, porolaitumistaan ja lintusoistaan. Sen asukkaat elivät luonnon ehdoilla, lähes täysin omavaraistaloudessa. Metsästys, kalastus, poronhoito, maanviljely ja marjastus takasivat hyvät oltavat. Kun tieto tekoaltaiden rakennuttamisesta tuli, yli 600 ihmistä joutui muuttamaan tekojärven alta pois. Osalle asukkaista se oli jo kolmas evakko, sillä he olivat kokeneet myös sotien evakkoajat. Perheet, jotka täältä joutuivat muuttamaan pois, hajaantuivat ympäri Lappia. Osa lähti Ruotsiin. Suurin osa jäi kuitenkin asumaan Sodankylän alueelle.

Illan pimeydessä ei montakaan kuvaa tullut otettua. Tältä näytti maisema aamulla autossa nukutun yön jölkeen kun aukaisi auton takaoven. Lämpötila oli noussut lämpimän puolelle ja ensilumi oli jo alkanut sulaa. Autossa on tullut nukuttua monta monituista yötä. Takapenkit nurin, alle ilmatäytteinen patja ja siihen päälle täkki ja tyynyt tai makuupussi. makeat yöunet on taattu ;)

Tämä kuva on otettu jollakin aikaisemmalla reissulla kun ilma on ollut kirkkaampi. Nattaset näkyy järven toisella puolen. Nattaset eli nattastunturit koostuvat kuudesta tunturista ja ne kaikki sijaitsevat 1956 perustetun Sompion luonnonpuiston alueella. Kaksi tuntureista näkyvät lokan rannalle melkein identtisinä.

"Sompionmaan osaksi tuli vaipua aaltojen alle" todetaan haikeatunnelmaisessa dokumentissa. Kaikkiaan 83 tilaa purettiin tai poltettiin tekoaltaiden tieltä. Aaltoihin jäi seisomaan noin 200 000 kuutiometriä puita. Näitä puita rantautuu edelleen Lokan rannoille. Lokan tekojärven alle jäi Euroopan ja Suomen suurin aapasuo Posoaapa.

Lokan allas suunniteltiin alun perin vain vesivarastoksi, mutta sinne kehittyi runsas kalakanta, jota vielä voimistettiin siikaistutuksilla. Kalaston lisääntyminen on muuttanut myös paikallisten suhtautumista altaaseen myönteisemmäksi. Lokassa on kalasatama ja muutamia kalastajia, jotka saavat elantonsa kalastamisesta.

Lokan laavu aamulla kun myrsky oli jo laantunut ja ensilumi alkanut sulaa.

Lokan laavun seiniin on moni kulkija kirjannut käyntinsä.

 

Jaipaljukka - ihailemassa jääkauden jälkiä

Tännekin piti kavuta. Polun alku löytyy Pellosta noin 10 kilometriä itään Rovaniementien varrelta. Aluksi parkkipaikalta kuljetaan pitkospuita pitkin Jaivuoman yli. Alue oli soistunutta ja kosteaa. Muutamia hieman ylimenneitä hilloja söin matkan varrella. Vettäkin sateli tihuuttamalla, mutta se ei juurikaan haitannut. Aurinkoinen ilma olisi tietenkin ollut se paras mahdollinen maisemien ihailun kannalta, mutta aina ei voi voittaa.

 Pitkokset päättyy ja lähdetään kapuamaan jyrkkää rinnettä kohti huippua. Edessä on kivikkoinen polku, jossa pitää edetä varoen, koska kivet ovat sateella liukkaita. Reitti on hyvin merkitty.

Jaipaljukan päältä on upeat maisemat. Sen kiviröykkiöt ovat muodostuneet n. 7000 vuotta sitten kun jääkauden aikaisista jäätiköistä purkautunut vesimassa on kaivanut korkean vaaran laelle syvän rotkon. Noin 200 metrin korkeudessa nykyisestä merenpinnasta. Jääkauden sulamisvedet saivat aikaan monenlaisia ihmeellisyyksiä.

Maisemaa vähän eri suuntaan. Kyllä tännekin kannatti kavuta. Jos olisi ollut aurinkoinen ilma maisemat olisivat olleet vielä huikeammat. Mie niin nautin näistä maisemista.

Jyrkäänteeltä etelään päin lohkareikko on tasaisempaa. Varovasti täällä pitää kulkea ettei nilkkojansa nyrjäytä. Kasvillisuus on laella karua, reunoilla kasvaa jonkin verran mäntyjä ja alueelle tyypillistä kanervakasvustoa.

Lähempi tarkastelu paljastaa että kivien pinnalla kasvaa uskomattoman kauniita jäkäläkasvustoja, kuin jäkäläruusuja. Jäkälä on sienen ja levien muodostama yhteiseliö, symbioosi. Yhdessä nämä kaksi pystyvät menestymään paikoissa, joissa moni muu elävä olio ei selviä hengissä. Jäkälät pystyvät selviämään ilman vettä pitkiäkin aikoja ja jotkut lajit kestävät jopa -200- +100 asteen lämpötiloja. Sitkeitä ja kauniita ovat.

Maisemaa puiden välistä laskeuduttaessa alas Jaipaljukalta.

Kauniita jäkälien peittämiä kiviä matkan varrella riitti.

Joskus täällä on vieraillut metsäpalo. Metsäpalo saattaa saada alkunsa esimerkiksi salamaniskusta. Muutamia osittain palaneita puita reitin varrelta löytyi.

Alkavan syksyn väriloistoa kanervikossa.

Pitkoksia pitkin takaisin autolle taas yhtä hienoa kokemusta rikkaampana.

Erakon kämpällä

Kätköilyhän se on se joka ihmistä liikuttaa - ainakin minua. Tänään oli vapaapäivä muista velvotteista, ja niinpä suuntasin taas muutamalle. Yhtenä kohteena oli Erakon kämppä. Eemiel Johan Antinpoika eli täällä erakkona vuodesta 1911 vuoteen 1945, jolloin hänet löydettiin kuolleena. Mikä on erakko? Wikipedian mukaan erakko on henkilö, joka elää yhteiskunnasta syrjään vetäytyvänä. Ihmiset saattavat erakoitua jos ovat kyllästyneet elämäänsä tai pettyneet ihmissuhteisiinsa. Mikäpä oli tämän erakon syy asettua tänne? Sitä tarina ei kerro. Täysin erakkona en voi Eemeliä pitää. Eemeli oli kova kylästelemään; usein hän vieraili Pasmajärven taloissa ja sai sieltä usein mukaansa voita ja leipää. Hän harrasti tuohi- ja puutöiden tekoa ja kävi kylällä myymässä tuotteitaan. Näin hän sai rahaa leivän, suolan, sokerin ja voin ostoon. Hän oli hyvin uskonnollinen ja piti seurojakin jos häneltä pyydettiin. Eemelillä oli musta leuka- ja huuliparta sekä pitkä tukka, seuroja pitäessään hän puhui kovalla äänellä ja kylän lapset pelkäsivät häntä. Erakko Eemelillä oli aluksi asumuksenaan maahan kaivettu asumus, jossa oli vain välttämätön. Myöhemmin hän rakensi alueelle useampia rakennuksia alueelle.

Erakko Eemelin hirsirakenteinen kämppä. Etuosassa on pieni eteinen, eikä se kämppäkään iso ollut.

Kämpän kattona on turve, jossa tänä päivänä kasvaa turpeen lisäksi jo pieniä koivujakin.

Eemelin tuvan takka, joka toimi lämmön ja valon lähteenä sekä keittopaikkana. Takan muuraamiseen tarvitsemansa saven hän oli tuonut kelkalla (ei kuitenkaan moottorikelkalla) Taapajärveltä. Tolokun takkahan siitä oli tullut. Mietin vain että kuinka paljon hänellä piti olla puita tehtynä, että takka piti asumuksen lämpimänä. Takka ei varmaankaan ollut varaava ja talvipakkasilla oli aamulla jo kiire sytyttää tuli uudelleen takkaan että pysyi lämpimänä.

Eemelin tupa oli karu; takan lisäksi siellä oli pieni ikkuna, pöytä ja lavitsa nukkumista varten. Ovensuut olivat todella matalia. En ole minäkään pitkä, mutta näissä ovenpielissä piti minunkin kumartaa syvään.

Olikohan tämä Eemelin sauna? Piippu takennuksessa ainakin oli.

Ja lauteet, ja kiuas.

Eemelin pihapiiriä reunustaa aita.

Eemeli pyydysti lähellä olevasta pienestä järvestä kalaa ja metsästi ansoilla metsälintuja sekä marjasti ahkerasti. Alueella oli kaksikin ruokavarastoa, joihin hän varastoi luonnon antimia talven varalle.

Tänä päivänä alueella on myös nuotiopaikka, jossa alueella vierailevat voivat hengähtää ja nauttia Eemeli erakon perinnöksi jättämän pihapiirin tunnelmasta. Kämpässä on vieraskirja, johon kulkija voi nimensä raapustaa. Yllättävän paljon siellä näytti kulkijoita olleenkin, vaikka paikka on kaukana kaikesta. Paikan löytää Lohinivasta Sieppijärvelle vievän tien noin puolesta välistä. Kämpälle on viitta tien varressa. Matkaa viitalta tulee noin 3-4 kilometriä. Auton maavarasta riippuu kuinka lähelle pääsee. Minä jätin auton noin kilometrin päähän ja patikoin siitä löppumatkan.

Eemelin kalalampi puiden takana.

Metsätiellä on viitta kämpälle. Viimeistään tähän on auto jätettävä. Oli se taas kerran mielenkiintoinen paikka tutustumiskohteena, ei voi muuta sanoa. Käykääpä katsomassa ja kokemassa jos liikutte täällä päin. Itse mietin paljon tuota erakon elämää. Pidän luonnossa liikkumisesta, eikä eräkämpillä yöpyminen ole ongelma, oikeastaan se on vapautta ja lomaa. Mutta että eläisi täällä vuodesta toiseen...siihen minusta ei varmaankaan olisi.