Hillareissulla Sallan ja Savukosken maisemissa

Meillä lapissa tätä kultaista marjaa kutsutaan hillaksi. Rakkaalla marjalla nimiä on monia; hilla, lakka, suomuurain, valokki, rubus chamaemorus latinaksi ja cloudberry englanniksi... ja mitä niitä muita lieneekään. Mikään muu marja ei kuumenna tunteita niinkuin hilla. Hillan kukintaa seurataan ja säitä kukinnan ja kypsymisen aikoihin. Onko pölyttäjiä liikkeellä? Sataako liikaa vai liian vähän? Eihän vain tule pakkasta, joka tuhoaa hillan. Iskeekö hillakuoriainen, joka tekee hilloista ikävän näköisiä mustine laikkuineen? Tuleeko satoa ja minne sitä tulee? Voidaan puhua jopa hillahulluudesta. Jos hillahulluuteen sairastuu kerran, tauti on parantumaton. Yleensä hillahulluus alkaa heinäkuun puolivälin jälkeen, mutta tänä vuonna tauti pääsi valloilleen vasta elokuun puolella. Kaikki on tänä vuonna vähän myöhässä.
Hillareissulle varustautuminen vie oman aikansa. Onkohan kaikki nyt mukana? Kannellisia ämpäreitä, kartat, puhelin ja laturit, makuupussi, trangia ja nestettä, ruokaa sekä juomaa. Tarvitaan myös suojaava vaatetus, koska sääskiä on suolla paljon. Hyttysmyrkkyjä en käytä, joten hyttyshattu on välttämätön. Puukko ja ensiapuvälineet. No siinähän ne melkein kaikki tärkeimmät ovatkin.

Siinäpä sitä hillaa nyt on ;)

Lähdimme marjakaverin kanssa hillaan Itä-kairaan. Rovaniemeltä ensin Kemijärvelle ja Kemijärveltä vähän matkaa kohti Sallaa ja sen jälkeen metsätietä pitkin kohti Savukoskea. Kartoista katsoimme missä olisi potentiaalisia soita, joista hillaa voisi löytyä. Parilla suolla ehdimme käydä illan aikana.....ja yksi niistä oli oikea hillasuo! Poimimme jonkin aikaa, mutta sitten tuli niin hämärä että ei enään erottanut hilloja. Leiriydyimme tien viereen. Söimme iltapalan ja nukuimme autossa muutaman tunnin. Päätimme että aamulla varhain kun aurinko nousee menemme tuolle samalle suolle pomimaan ne hillat mitä sinne jäi!

Trangia, eränaisen kaveri numero yksi. Aamukahvit keittelimme ja sitten ei muuta kuin ämpärit mukaan ja suolle. Ihmetys oli suuri kun huomasimme että tällä suolla ei vielä ollut käynyt kukaan. Ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä siitä että joku muu poimija olisi käynyt tällä suolla. Oli ylimennyttä hillaa, oli raakaa ja kypsää poimittavaa hillaa. Ja mehän poimittiin kunnes sade ajoi meidät autoon odottelemaan sateen loppumista. Olihan ne sadevaatteetkin mukana, mutta miksi minä inhoan niitä niin paljon että mieluummin odottelen pahimman sateen taukoamista ennenkuin puen niitä ylleni. Sateen tauottua uusi yritys ja saalista ei voi moittia; kaunista hyvälaatuista hillaa saatiin.

Hillareissu jatkuu. On mielenkiintoista käydä hillassa alueilla, joissa ei ole ennen käynyt. Kartta on hyvä apuri etsittäessä sopivia soita. Kartta ei kuitenkaan kerro missä sitä hillaa on. On heinäisiä soita, joissa hillaa ei ole. On liian kuivia soita joissa hillaa ei ole. On liian puustoisia soita, jossa hilla on vielä raakaa. Ja on niitä soita, joissa sitä hillaa on. Välillä on pakko huilata kun selkä huutaa hoosiannaa. Löysimme mukavan poroerotuspaikan, joka oli hieman kauempana tiestä. Poroerotusaidan vieressä oli tulipaikka, jossa oli mukava istuskella. Tähän leirimme pystytimme. Tauolla ruokaa ja lepoa ja ei muuta kuin takaisin suolle. Poimimme kunnes kova ukkospuuska ajoi meidät taas kerran pois suolta. Istuimme autossa ja odottelimme salamoinnin ja sateen loppumista. Poimimme pitkän päivän kunnes selkä oli niin kankea ettei enään viitsinyt kumartaa yhdellekään hillalle.

Lähikuva hillasta. Kuvaan on päässyt myös kihokki, suon lihansyöjäkasvi. Kihokit saalistavat lehdissä olevien karvojen päässä olevien limapisaroiden avulla. Hyönteinen lentää lehdelle ja kuvittelee saavansa mettä tai kastetta, mutta jääkin siihen jumiin. Ihmisille nämä lihansyöjäkasvit eivät kuitenkaan ole vaarallisia. Eivät siis syö hillastajia ;)

Illalla kun päivän hillasaalis oli kasassa oli aikaa viettää leirielämää poroerotuspaikan läheisyydessä ja ottaa muutama kuva. Ei ole porot porkanneet tässä aivan vasta kun on horsmat ehtineet noin komeaan kukkaan.

Poroerotuspaikan rakennelmia ilta-auringon valossa.

Löydettiin todella muhkea muurahaispesäkin. Ahkerat muurahaiset olivat työntouhussa. Pesän koko yllätti, ei tällaisia kovin usein vastaan tule.

Sateen jälkeen ilta-aurinko paistaa ja heinikossa kimmeltää vesipisarat.

Iltanuotiolla ihastelimme auringon laskua ja tutkailimme suota, joka oli aivan siinä vieressä. Olisi se aika hienoa nähdä karku tuolla käyskentelemässä. Eipä kuitenkaan näkynyt ei!

Tulen teko oli sateen jälkeen haasteellista kun kaikki puut olivat märkiä. Saimme kuin saimmekin nuotion kuitenkin syttymään. Hiilloksella paistelimme makkarat ja tuijottelimme illan pimetessä hiipuvaan hiillokseen. Istuimme siinä nuotiolla kunnes pimeni ja oli aika mennä nukkunaan ja jatkaa hillanmetsästystä seuraavana päivänä.

Homma ei ole sillä selvä että hillat saadaan poimittua. Kotiin palattua odottaa vielä melkoinen urakka; hillat on saatava pakasteeseen. Marjat puhdistetaan metsän roskista ja laitetaan rasioihin ja pakastetaan. Tässä osa saaliista. Hillareissun kokonaissaalis oli noin 35 kiloa hillaa poimijaa kohti. Olimme erittäin tyytyväisiä. On se vain mukava sitten talvella ottaa aamupalalle pakasteesta itsepoimittua hillaa ja nauttia samalla kesän hillareissujen muistoista. Minä syön hillaa monesti ihan vain sulatettuna jogurtin kanssa. Hilla ja leipäjuusto on myös aivan älyttömän hyvä. Mutta mikä on sinun paras hillaruokaohjeesi?