Pitkokset päättyy ja lähdetään kapuamaan jyrkkää rinnettä kohti huippua. Edessä on kivikkoinen polku, jossa pitää edetä varoen, koska kivet ovat sateella liukkaita. Reitti on hyvin merkitty.
Jaipaljukan päältä on upeat maisemat. Sen kiviröykkiöt ovat muodostuneet n. 7000 vuotta sitten kun jääkauden aikaisista jäätiköistä purkautunut vesimassa on kaivanut korkean vaaran laelle syvän rotkon. Noin 200 metrin korkeudessa nykyisestä merenpinnasta. Jääkauden sulamisvedet saivat aikaan monenlaisia ihmeellisyyksiä.
Maisemaa vähän eri suuntaan. Kyllä tännekin kannatti kavuta. Jos olisi ollut aurinkoinen ilma maisemat olisivat olleet vielä huikeammat. Mie niin nautin näistä maisemista.
Jyrkäänteeltä etelään päin lohkareikko on tasaisempaa. Varovasti täällä pitää kulkea ettei nilkkojansa nyrjäytä. Kasvillisuus on laella karua, reunoilla kasvaa jonkin verran mäntyjä ja alueelle tyypillistä kanervakasvustoa.
Lähempi tarkastelu paljastaa että kivien pinnalla kasvaa uskomattoman kauniita jäkäläkasvustoja, kuin jäkäläruusuja. Jäkälä on sienen ja levien muodostama yhteiseliö, symbioosi. Yhdessä nämä kaksi pystyvät menestymään paikoissa, joissa moni muu elävä olio ei selviä hengissä. Jäkälät pystyvät selviämään ilman vettä pitkiäkin aikoja ja jotkut lajit kestävät jopa -200- +100 asteen lämpötiloja. Sitkeitä ja kauniita ovat.
Maisemaa puiden välistä laskeuduttaessa alas Jaipaljukalta. |
Kauniita jäkälien peittämiä kiviä matkan varrella riitti. |
Joskus täällä on vieraillut metsäpalo. Metsäpalo saattaa saada alkunsa esimerkiksi salamaniskusta. Muutamia osittain palaneita puita reitin varrelta löytyi. |
Alkavan syksyn väriloistoa kanervikossa. |
Pitkoksia pitkin takaisin autolle taas yhtä hienoa kokemusta rikkaampana. |