Taatsin seita

Näin talviaikaan kulkeminen Lapin kairoissa on luonnollisesti vähän vähemmällä niin pitää muistella menneiden vuosien unohtumattomia reissuja. Se hillahulluus kun kuljettaa ihmistä ihmeellisiin paikkoihin. Kun vielä on sellainen kaveri, jolla on sama hulluus niin sitähän lähdetään. Muutama vuosi sitten hillaa piti hakea vähän merta edempää tai kairaa kauempaa, kun sitä ei lähiseuduilla ollut poimittavaksi asti. Lähdimme marjakaverin kanssa kohti Kittilää ja Pokan kylää. Pokan kylässä pidimme kahvitauon Tieva baarissa, joka on aivan ihana vanhanajan kyläbaari. Se tunnelma tuolla syvällä lapissa on niin ihanan kiireetön. Kahvit siemaistuamme jatkoimme matkaa Pokan kylältä länteen Taatsin tietä pitkin kohti Naskama-aapaa ja yllättäen huomasimme myös viitan Taatsin seidalle. No olinhan tietenkin kyseisestä paikasta kuullut ja nyt oli mahdollisuus tutustua siihen tarkemmin.

Viitta seidalle tai tässähän se oikeasti jo on kun menee muutaman askeleen etenpäin.

Taatsin seita sijaitsee Taatsinjärven pohjoispuolella noin 10 km Pokan kylästä luoteeseen. Taatsinjärvi on pitkänmallinen jyrkkäreunainen järvi.

Taatsin seita on 10 metriä korkea luonnon kivipatsas. Paremman kuvan patsaan koosta saisi ottamalla kuvan järven toiselta puolelta. Sini Siitonen, joka on itsekin kaukaista sukua lapin mahtaville noidille on tehnyt suuren työn tutkiessaan ja kerätessään Kittilän alueen mystisiä tarinoita. Hänen tutkimustensa mukaan seidalle uhratut palkkiot koostuivat useinmiten sarvista, puista, peuran tai kalan rasvasta, verestä ja luista. Arvokkaampaa seidalle uhrattua omaisuutta oli raha, nuolen kärjet, tupakka ja rauta. Saattoivatpa poromiehet joskus uhrata seidalle tokkansa kauneimman poronkin. Uhrilahjoilla seidalta pyydettiin metsästysonnea, terveyttä, neuvoja, mielipidettä tai viisautta.

Taatsin seita ei ole aikanaan ollut mikään vain lähikylien uhripaikka, vaan seidan maine tiedettiin Samuli Paulaharjun mukaan laajalla lapinmaassa.

Aikamme seitaa ihasteltuamme lähdimme hyvissä fiiliksissä kohti Naskama-aapaa. Välillä kankaat olivat heinä-elokuun vaihteessa kuin lumen peitossa, niillä kasvoi niin voimallisesti jäkälää. Tie kapeni ja lopulta muuttui niin huonoksi ettei eteenpäin enään ollut menemistä henkilöautolla. Päätepisteestä ei olisi ollut Lisman kylään enään matkaa montakaan kilometriä. Laitoimme auton parkkiin ja hillankiilto silmissä kohti laajaa suoaluetta. Aikamme rämmittyämme totesimme ettei täälläkään ole tänä vuonna hillaa. Eväät oli reissulla tietenkin matkassa ja iltapalan jälkeen nukuimme muutaman yösydämmen tunnin autossa ja jatkoimme aamulla matkaa. Periksi ei anneta, jostain sitä herkkua aina löytyy ;)

Aamulla jatkettiin matkaa. Matkalla tuli vastaan tälläinen todella lihaksikas kaveri. Onneksi hirvi ei tälläkään ollut auton edessä vaan ruokailemassa ihan rauhassa pienellä aukolla metsän reunassa. Kuva tosin hieman epäselvä kun kuvaussessioon ei ollut kovin paljon aikaa. Herra katseli meitä muutaman sekunnin ja kääntyi pikaisesti kannoillaan ja jatkoi ruokahetkensä tultua häirityksi matkaansa kohti metsän siimestä. Me jatkettiin matkaa ja kyllä me sitä hillaakin löydettiin ;) Ei ihan annonlaitaa, mutta kuitenkin.

Poroja ja Ossauskosken maisemia

 Matkalla Kemiin pääsin aitiopaikalle kuvaamaan porojen ruokailua pellolla. Eivätpä nuo paljon kuvaamisesta välittäneet, välillä vain mulkoilivat että mitähän se tuokin ;) Lappilaisille poro ei ole mikään ihmetys. Meitä asukkaita täällä on noin 180 000 ja poroja hieman yli 200 000. Eli jos tasaisesti jaettaisiin meillä kaikilla olisi oma poro ja vähän ylikin. Tällainen poroparttion kohtaaminen on ihan mukavan turvallinen siihen verrattuna että kohtaat poron kurvin jälkeen keskellä tietä ja teet sen äkkijarrutuksen väistääksesi porokolarin.

Nämä porot ruokailivat viljellyllä pellolla tällä kertaa. Luonnossa porolla on kuitenkin huomattavasti enemmän valinnanvaraa, ne käyttävät ravinnokseen jopa 300 eri kasvilajia. Porojen väritys vaihtelee lähes mustasta aivan valkoiseen. Tumma poro on musikki, vaalea suivakko ja valkea valkko. Valkealla naarasporolla on saamelaiskulttuurissa erityinen merkitys; se on ollut poronhoitajien onneneläin, jollainen jokaisella pitäisi tokassaan olla.

Tässä mennään jotoksella. Jotos on porojen polkema ura hangessa. Porot nimetään iän mukaan mukavasti. Siermukka ja kermikkä on poro toisena kesänään. Vuonnelo on naarasporo toisella ikävuodellaan ja kolmannella ikävuodellaan sitä kutsutaan vaatimeksi. Urakka on urosporo toisella ikävuodellaan ja kolmannella ikävuodellaan se on vuorso. Yli kolmevuotias urosporo on hirvas. Kun porolle kertyy ikää yli kuusi vuotta niin nimet loppuu ja siitä tulee nimiloppu. Jos porotalouden sanasto kiinnostaa enemmän niin hyvä paikka tutustua niihin on osoitteessa http://www.sallawiki.fi/wiki/Porosanastoa

 Poro on hyvin arktisiin olosuhteisiin sopeutunut, eikä kuvaushetkelläkään -18 asteen pakkanen niiden ruokailua häirinnyt. Näillä poroilla ei ole kovinkaan juhlavat sarvet tähän aikaan vuodesta. Poron sarvi on muuten maailman nopeimmin kasvavaa luuta, se voi kasvaa kiivaimpaan aikaan kesällä jopa 2 cm vuorokaudessa.

Ossauskosken voimalaitoksella piti pitää pieni tauko ja ihailla talvista maisemaa.

Ossauskosken voimalaitoksen  alapuolella joki on sulana ja vedestä nouseva usva tekee maisemasta pakkaspäivänä kivan utuisen.

Auringonnousu Kemijoella.

Olipa taas niin kaunis auringonnousu Kemijoella että päätimme koiruuksien kanssa taivaltaa pieneen nimettömään saareen ja ottaa muutaman kuvan matkan varrelta.

Göötit menossa. "Missä sie viivyt?"

Kemijoen itäpuolelta aurinko nousemassa.

Kohti pientä saarta.

Saaressa.

Saaressa

Värien sinfoniaa.

Haavan kylkeä.

Sieltä se nousee.

Kalastaja on virittänyt verkot jään alle.

Ja siellä verkon toinen pää.

Laineita jäällä.

Hyvää marjavuotta.

 Vuosi on vaihtunut ja ulkona paukkuu pakkanen. Toivottelemme toisillemme hyvää ja onnellista uutta vuotta. Kaiken muun hyvän lisäksi mie toivon hyvää marjavuotta. Tunnustan, olen koukussa marjoihin ja niiden poimimiseen. Heinäkuun puolen välin jälkeen alkaa hillahulluus, sitä seuraa mustikkamania ja puolukkapiina ja aivan loppusyksystä iskee vielä karpalokarkelot. Ja siinä välissä tulee sitten poimittua vähän muitakin marjoja. Hullutus ei lopu ennen kuin pakastimet ovat täynnä näitä ihania superfoodeja. Arkistojen kätköistä piti kaivella muutama kuva viime kesän marjareissuilta uutta marjakautta odotellessa.

Tosi hillastaja kiertelee jo kesäkuussa katsastamassa hillasoita. Paikoille joissa on paljon hillan kukkia mahdollisesti tulee myös hilloja. Hilla on kuitenkin oikukas marja ja hyvin herkkä epäedullisille säille kukinnan ja kypsymisen aikana. Halla voi viedä hillat, pölyttäjiä ei ehkä ole liikkeellä oikeaan aikaan ja rankka sade voi tuhota kukat. Jostain niitä kuitenkin aina löytyy, saattaapa se kuitenkin vaatia pitkiäkin reissuja lapin kairoihin.

Eikä se hillastus mitään helppoa ole. Suot voivat olla vaikeakulkuisia, märkiä ja hetteisiä. Yleensä hillastusaikaan on kuuma ja hyttysiä aivan hirviästi. Laitat siis vaatteita riittävästi ettei paljasta ihoa pilkota mistään ja sitten hikoilet siellä hillasuolla kuin olisit kovaakin urheilusuoritusta tekemässä. Ja kyllähän hillastus melkoinen urheilusuoritus onkin. Joskus joutuu kävelemään pitkiä matkoja että löytää tuota lapin kultaa. Suolle voi myös eksyä jos suuntavaisto pettää. Karhunkin saattaa kohdata hillastusreissulla, nekin tykkäävät hilloista. Jos satut karhun kanssa samalle hilla-apajalle niin silloin kannattaa kyllä poistua hitaasti takavasemmalle, se ei otso hevillä hillojaan luovuta. Minun mielestäni parasta hillastusaikaa ovat pohjolan valoisat kesäyöt. Kuva kesän 2016 hillareissulta Ranualta.

Kaiken vaivan palkitsee saalis, josta voi tehdä monenmoista herkkua. On se hieno tunne kun kannat rättiväsyneenä kotiin täyden sankon kullankeltaista herkkua. Hillapiirakka, johon päälle vanilijakastiketta vie kielen mennessään ties minne.

Hillojen jälkeen kypsyvät mustikat.

Ensimmäisen mustikkareissun satoa kesältä 2016. Poimin kaikki marjat aina käsin. Marjojen puhdistusoperaatio on näin moninverroin helpompi ja voi jo poimiessaan valita ne parhaat marjat sankkoon.

Puolukkaa.