Taatsin seita

Näin talviaikaan kulkeminen Lapin kairoissa on luonnollisesti vähän vähemmällä niin pitää muistella menneiden vuosien unohtumattomia reissuja. Se hillahulluus kun kuljettaa ihmistä ihmeellisiin paikkoihin. Kun vielä on sellainen kaveri, jolla on sama hulluus niin sitähän lähdetään. Muutama vuosi sitten hillaa piti hakea vähän merta edempää tai kairaa kauempaa, kun sitä ei lähiseuduilla ollut poimittavaksi asti. Lähdimme marjakaverin kanssa kohti Kittilää ja Pokan kylää. Pokan kylässä pidimme kahvitauon Tieva baarissa, joka on aivan ihana vanhanajan kyläbaari. Se tunnelma tuolla syvällä lapissa on niin ihanan kiireetön. Kahvit siemaistuamme jatkoimme matkaa Pokan kylältä länteen Taatsin tietä pitkin kohti Naskama-aapaa ja yllättäen huomasimme myös viitan Taatsin seidalle. No olinhan tietenkin kyseisestä paikasta kuullut ja nyt oli mahdollisuus tutustua siihen tarkemmin.

Viitta seidalle tai tässähän se oikeasti jo on kun menee muutaman askeleen etenpäin.

Taatsin seita sijaitsee Taatsinjärven pohjoispuolella noin 10 km Pokan kylästä luoteeseen. Taatsinjärvi on pitkänmallinen jyrkkäreunainen järvi.

Taatsin seita on 10 metriä korkea luonnon kivipatsas. Paremman kuvan patsaan koosta saisi ottamalla kuvan järven toiselta puolelta. Sini Siitonen, joka on itsekin kaukaista sukua lapin mahtaville noidille on tehnyt suuren työn tutkiessaan ja kerätessään Kittilän alueen mystisiä tarinoita. Hänen tutkimustensa mukaan seidalle uhratut palkkiot koostuivat useinmiten sarvista, puista, peuran tai kalan rasvasta, verestä ja luista. Arvokkaampaa seidalle uhrattua omaisuutta oli raha, nuolen kärjet, tupakka ja rauta. Saattoivatpa poromiehet joskus uhrata seidalle tokkansa kauneimman poronkin. Uhrilahjoilla seidalta pyydettiin metsästysonnea, terveyttä, neuvoja, mielipidettä tai viisautta.

Taatsin seita ei ole aikanaan ollut mikään vain lähikylien uhripaikka, vaan seidan maine tiedettiin Samuli Paulaharjun mukaan laajalla lapinmaassa.

Aikamme seitaa ihasteltuamme lähdimme hyvissä fiiliksissä kohti Naskama-aapaa. Välillä kankaat olivat heinä-elokuun vaihteessa kuin lumen peitossa, niillä kasvoi niin voimallisesti jäkälää. Tie kapeni ja lopulta muuttui niin huonoksi ettei eteenpäin enään ollut menemistä henkilöautolla. Päätepisteestä ei olisi ollut Lisman kylään enään matkaa montakaan kilometriä. Laitoimme auton parkkiin ja hillankiilto silmissä kohti laajaa suoaluetta. Aikamme rämmittyämme totesimme ettei täälläkään ole tänä vuonna hillaa. Eväät oli reissulla tietenkin matkassa ja iltapalan jälkeen nukuimme muutaman yösydämmen tunnin autossa ja jatkoimme aamulla matkaa. Periksi ei anneta, jostain sitä herkkua aina löytyy ;)

Aamulla jatkettiin matkaa. Matkalla tuli vastaan tälläinen todella lihaksikas kaveri. Onneksi hirvi ei tälläkään ollut auton edessä vaan ruokailemassa ihan rauhassa pienellä aukolla metsän reunassa. Kuva tosin hieman epäselvä kun kuvaussessioon ei ollut kovin paljon aikaa. Herra katseli meitä muutaman sekunnin ja kääntyi pikaisesti kannoillaan ja jatkoi ruokahetkensä tultua häirityksi matkaansa kohti metsän siimestä. Me jatkettiin matkaa ja kyllä me sitä hillaakin löydettiin ;) Ei ihan annonlaitaa, mutta kuitenkin.