Martimoaavalla

Aamulla mietin että näin hieno päivä; pakko päästä jonnekin ulkoilemaan. Sain poikani herätettyä ja houkuteltua mukaan. Kohteena Martimoaapa ja reissun tarkoituksena käydä etsimässä sieltä Martimoaapa-Lumiaapa virtuaalikätkö, joka on jo kauan kummitellut hakemattomien lähikätköjen joukossa. Tieltä 9262 (Kivalontie) kääntyy Pykälän kohdalta hiekkatie jota ajelimme noin 6 km ja parkkeerasimme auton. Siitä jatkoimme matkaa patikoiden.

Sää oli kuin luotu ulkoiluun. Aurinko paistoi ja lämpötila -10 astetta. Ei tuulta, ei sadetta.

Matkalla porotokka oli ruokailemassa tien vieressä pellolla. Eivät reppanat saa lämmintä ruokaa pitkään aikaan, mutta siitäpä se on eväs revittävä.

Ensimmäinen kohde oli Kivalon jääkärikämppä. Tällä paikalla on ollut ensimmäisen maailmansodan aikoihin jääkärien etappipaikka. Eri puolilta Suomea matkusti nuoria miehiä Ruotsin kautta Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Tällä paikalla pitkämatkalaiset yöpyivät ja jatkoivat sitten matkaansa. Alkuperäinen jääkärikämppä on jo menneen talven lumia. Nykyisin paikalla olevan kämpän rakensivat Keminmaan kunta ja reserviläisjärjestöt vuonna 1994. Kämppää voi käyttää päivätupana, mutta yöpymistä siinä kannattaa harkita tarkoin koska kämppä on rakennettu painekyllästetystä puusta. Kämpän läheisyydessä olevassa kodassa yöpyminen on tuon suhteen turvallista, se on tehty "oikeasta" puusta.

Jääkärikämpältä matka jatkuikin sitten ei merkittyä reittiä pitkin kohteeseen. Martimoaavan luonnonsuojelualueen raja tuli vastaan. Martimoaavan soidensuojelualue on yksi Pohjois-Suomen tärkeimpiä suoluonnon suojelukohteita. Suojelualueen pinta-ala on yli 14 000 hehtaaria. Alueella on useita autiotupia, laavuja ja retkeilyreittejä. Retkikartta.fi sivulta löytyy hyvin tietoa alueen reiteistä ja tuvista sekä laavuista.

Jatkoimme matkaa Luonnonsuojelualueen rajalta jonkin matkaa tienpohjaa pitkin, mutta sitten näytti siltä koordinaattien mukaan että nyt mennään vähän vikasuuntaan ja oikaisimme metsikön halki jotta pääsimme oikeille "urille". Jäässä olevaa suota pitkin oli hyvä jatkaa matkaa.

Tuolta me ollaan tultu ;)

Luonnon taidetta!

Suolakeutta sai talsia kilometrin jos toisenkin. Taustalla kohoavat Kivalon vaarat. Kivaloiden vaaraselänne on yli 100 kilometriä pitkä jatkuen Itä-lappiin asti. Alapenikka, Keskipenikka, Yläpenikka jne.

Suolla sinnittelevä koivu oli saanut hienon kuurahunnun.

Kuurahuntua lähikuvassa.

Kätkökin löytyi. Se oli aivan tässä ;)

Ensimmäistä kertaa reissulla varsinaisella retkeilyreitillä. Nyt se matkanteko helpottui merkittävästi.

Suon kasvitkin olivat saaneet kauniin kuurahunnun.

Reitti kulkee soiden ja metsäisten alueiden läpi. Välillä oli edessä kiviä ja kantoja ihan riittämiin.

Matkalla pidimme pienen huilitauon Saunasaaressa. Saunasaaren kämppä on entinen savottasauna 1950 luvulta, jolloin paikalla raskaita metsätöitä tekivät savotalta toiselle kiertelevät "lentojätkät". O se ollut aikaa!

Loppumatka autolle olikin sitten helppokulkuista vanhaa talvitien pohjaa. Tätä tietä pitkin on kuljetettu puutavaraa autoilla ja traktoreilla 1950-60-luvuilta alkaen. Soidensuojelualueen maastoissa on kulkenut myös vanha pirtureitti kieltolain aikaan, osittain se on kulkenut myös tästä. Pirtua kuljetettiin Ruotsin kautta Suomeen. Niin sanotut pirtukaravaanit kuljettivat pirtua 10 litran kanistereissa salaista Maksniemi-Sompujärvi-Tervola-Arppee-Kauhanen-Rovaniemi reittiä pitkin. Kyllä siinä oli pojilla patikoimista. Meidän reissulle tuli tällä kertaa matkaa noin 15 kilometriä, eikä tarvinnut kantaa pirtua ;) Mukava päivän ryyhellys. Tänne pitää vielä palata!