perjantai 12. toukokuuta 2017

Joutsenet tulivat - kyllä se kevätkin ja kesäkin vielä tulee!

Meillä on ollut poikkeuksellisen kylmä kevät, mutta joutsenet tulivat ajallaan. Ne pysähtyvät joka kevät ja syksy Louen pelloille lepäämään ja ruokailemaan. Ensimmäisenä on mielessä että miten ne tarkenevat täällä kun kevät ei ole ajassaan, Aikani joutsenen selviämistä selviteltänyäni minulle selvisi että kylmästä ne eivät kärsi. Tärkeintä on että on sulaa vettä ja ravintoa; kasveja ja niiden juuria. Muuttovaiheessa joutsen on hyvin sosiaalinen. Samalla peltoaukealla tai vesialueella voi olla kymmeniä joutsenpareja sekä myös muita lintuja. Sen jälkeen kun joutsenet muuttavat pesimäpaikoilleen reviiri on tärkeä, pohjoisessa joutsenparin pesimäreviiri voi olla jopa sata hehtaaria. Huomiota herättävä valkoinen pohjoisen lintu on ollut aina ihmisten mielenkiinnon kohteena. Sen pariuskollisuus ruokkii ihmisen mielenkiintoa sukupolvesta toiseen. karjalaisen uskomuksen mukaan joutsenta ei saa vahingoittaa millään tavalla, ellei halua myös itselleen kurjaa kohtaloa. joutsenen valkoinen väri yhdistetään tahrattomuuteen, valoon ja puhtauteen.



Tästä me lähdetään tuonne päin pesimään.

Ei kommentteja:

Metsäsuksilla Pohjasenlammelle

Lunta on meillä tänä vuonna todella paljon. Välillä tulee kuitenkin sellainen olo että erämökille on päästävä. Mietittiin välineitä; lumiken...