Vaellus Kemi-Sompion erämaassa osa 2

Kävimme Kemihaarassa pesulla ja jatkettiin autolla Tikkasen vieriharjun porokämpälle. Tikkasen vieriharju on kämppä, jonka pihaan pääsee autolla. Yö tässä, ja sitten matka jatkuu. Kemihaarassa juteltiin omistajien kanssa vaeltamisesta, kämpistä ja paljon muustakin. Naltiojoella on kuulemma siisti kämppä, jossa meistä kumpikaan ei ole vielä koskaan käynyt. Reitillä ei ole minkäänlaisia reittimerkkejä, sopii siis suunnistustaitoisille. No voi tokkiinsa, kyllä suunnistusta on sen verran harrastettu että se onnistuu. Siispä sinne mennään.

Tikkasen vieriharjun porokämppä ilta-auringossa. Kämppä on poromiesten omistama, eikä sellaista huoltoa kuin monella muulla kämpällä ole. Tarvitsemansa puut voi kerätä maastosta, ei puita kaataen, vaan maapuita keräten. Me emme nyt puita tarvinneet. Keittelimme trangialla sen mitä tarvitsi.

Tikkasen vieriharjun kämpän kamina on kookas ja sijaitsee keskellä kämppää. Sytyttäessä savuttaa, mutta lämmön tuottoa ei voi moittia. Kämppään mahtuu nukkumaan varmaankin ainakin 12 henkilöä, eli meillä kahdella oli tilaa ruhtinaallisesti.

Poroerotusaita ja poroteurastamo. Tästä rakennusten välistä jatkamme matkaa tuntemattomaan ;) Ei viittoja, vain kartta ja suunnistustaito.

On se vain kaunista tänä Lapin kitukasvuinen metsä. Poromiesten mönkijäurat helpottavat kulkua..

Poroaitaa ja Naltiotunturi. Tällä reissulla emme kiivenneet päälle. Sieltä olisi varmaan ollut hienot maisemat.

Seurasimme poroaidan vierustaa Naltiohaaralle asti. Ennen jokea tuli vastaan jännä kivirakka. Aivan kivirakan takana virtaa joki. Tällä puolella kivirakka ja toisella puolella sitten pelkkää suota.

Naltiohaarakin on yksi Kemijoen latvajokia, joka luikertelee maastossa kohti Kemihaaraa. Kemihaarassa neljä latvajokea yhdistyy ja Kemijoki saa alkunsa.

Joen jälkeen matka jatkuu soisia maita kohti Naltiojoen kämppää. Ensin sitä yritti maastokengillä hyppiä mättäältä mättäälle jotta kengät säilyisivät kuivina. Kohta huomasi että kastuu ne...antaa kastua, haittaako tuo. Hillan kukkia oli suolla aivan mahottomasti. Jos noista kaikista kehittyy hilloja niin täältä saa todella hyvän sadon. Hilla on kuningasmarja ja sen vuoksi kävellään pitkiäkin matkoja. Pitäisikö tänne tulla hillaan viiden viikon päästä?

Tulimme Naltiojoen kämpälle, ja ensimmäinen tehtävä on hakea vettä ruuanlaittoa varten. Siitä vain kauhalla joesta ämpäri täyteen. Osan käytimme ruuan valmistukseen ja osan keitimme juomavedeksi.

Naltiohaara tekee kämpän kohdalla hienon mutkan, melkein 360 astetta.

Naltiojoen kämppä on rakennettu 1955 poroaidan rakentajien ja myöhemmin aitavahtien majapaikaksi. Nykyisin kämppää huoltaa metsähallitus, joka on myös peruskorjannut kämppää 1993. Vaatimattomasta ulkomuodostaan huolimatta kämppä oli oikein kodikas.

Kämppäkirjan tekstejä en koskaan väsy lukemaan. Tämä oli hyvä! Poromies on kirjoittanut 25.7.2016: "Kirjoitan nyt oikealla käjellä, että kaikki asukkaat saavat selvän. Aidanteko on hirviää!!! Hiki valuu vaikkei mithän tee. Saatana ku kävi kipiää ku pieras. Käristys porisee pierut tärisee". Ei tuota voinut nauramatta lukea! Se on kuitenkin aito kirjaus kämppäkirjasta ja elävää elämää.

Lähes kaikilla lapin kämpillä on pelastushelikopterin laskeutumispaikka määritelty ja merkitty maastoon. Kämpillä on koordinaatit, joihin apua tarvitessaan voi pelastajat ohjata. Hieno juttu! Tällä reissulla ei ollut tarvetta pelastajille, mutta on hienoa että tätäkin asiaa on ajateltu.

Suokukka kukkii lapissa kesäkuun lopulla ja heinäkuussa kauniin vaaleanpunaisena. Se viihtyy pohjoisen pallonpuoliskon turvesoilla ja niin se vain tämäkin kaunotar on myrkyllinen. Se sisältää andromedoksiinia, niinpä tyydymme vain ihastelemaan komeaa kukintaa.

Aamulla söimme kunnon aamupalan ja pakkasimme tavarat rinkkaan. Vaelluskaverini oli sitä mieltä että tänään ei rämmitä suota pitkin sillalle, vaan mennään tuosta joen yli suoraan. Paljon lyhempi matka autolle kuulemma. Minä henkilökohtaisesti olen aina inhonnut joenylityksiä, mutta mikäpä siinä auttoi. Vettä oli puoleen reiteen, eikä joessa virtauskaan ollut kova, joten helposti siitä yli päästiin. Sole poka mithän! Mie tulin siitä yli! Vastarannalla olisi ollut mahdollista vaihtaa kuivat kengät jalkaan, mutta kun sielläkin oli suota niin ajateltiin että mennään näillä märillä. Ilma oli jälleen todella lämmin, eikä märät kengät haitanneet oikeastaan ollenkaan. Välillä ihastelimme taustalla näkyviä huippuja, Saariselkähän se siellä näkyy vielä osin lumisena huipuiltaan.

Loppumatkasta ylitimme pienen tunturipuron, jonka vesi oli niin kirkasta että ei tullut mieleenkään että pitäisikö tuota vettä keittää ennen juomista. Täydensimme juomavarastomme tästä....ja ai, kuinka hyvää ja kylmää se oli!

Enään ei ole matkaa paljon jäljellä, yksi vetisen suon ylitys kuitenkin. Onneksi on kuitenkin pitkospuut, jotka alkavat kyllä pikkuhiljaa upota suohon nekin.

Luonnon taidetta. Kaatunut puu ja sen juurakko. Kauniimpi kuin moni taiteilijan tekemä veistos ikinä. Niin se vain tämä reissu loppui ja maalikyliin pitää palata. Hieno reissu oli. Hillat jäi sinne kypsymään...no sehän tarkoittaa vain sitä että uudelleen tänne on tultava.