Viiankiaavalla

Kumpparit jalassa lähdin Viiankiaavalle vaeltamaan kohti kätköä, joka oli vielä löytämättä. Mietin että tarvitsenko hyttyshattua....no parkkipaikalla niitä ei niin paljon ollut ja ajattelin että enköhän pärjää ilman sitäkin. No olisi kannattanut ottaa mukaan ;) Hyttysmyrkkyjähän minä en käytä, myrkkyjä mitkä myrkkyjä! Kun pääsin suolle sääskiä oli aivan mahottomasti. Otin koivusta pari oksaa ja niillä huidoin enimpiä pois kasvoilta ja kaulasta, muut ruumiinosat olikin suojattu vaatteilla. 65 neliökilometrin suursuolla on kaksinkertainen suojelu, se kuuluu kansalliseen soidensduojeluohjelmaan ja Euroopan unionin Natura verkostoon. Tämän kaiken alla lepää malmiaarre, jonne monikansallinen kaivosyhtiö haluaa kaivoksensa. Toivottavasti tämä suo saa kuitenkin olla rauhassa, eikä kaivosta koskaan tule. On se niin ainutlaatuinen.

Alkumatka oli mukavaa kangasmetsää, jota oli helppo taivaltaa eteenpäin.

Varsinaiselle suolle päästyäni sudenkorentoja lenteli todella paljon ympärillä. Yritin kuvata niitä, mutta todella vilkasliikkeisiä olivat. Muutaman kuvan sain kuitenkin napattua. Kauniita ovat erikoisine värityksineen!

Saarikoskenmaata kohden. Olen aikaisemmin käynyt suolla koirien kanssa hillassa. mutta tästä ettenpäin maisemat ovat aivan uusia. Hyvät mrkinnät reitillä on. Ilma oli pilvinen ja hiostavan oloinen...noinkohan täältä kastumatta pääsee takaisin?

Hilla, lapin kultamarja on supullaan. menee vielä ainakin 2-3 viikkoa ennenkuin on poimittavissa. Sitten alkaakin se hillakuume. Rakkaalla marjalla on monta nimeä. Meillä se on hilla, mutta muualla suomessa siitä käytetään nimityksiä lakka ja suomuurain.

Aapasuot ovat Euroopan Unionin erityisen tärkeäksi nimeämä luontotyyppi. Tällä tarkoitetaan luontotyyppiä, jotka ovat vaarassa hävitä huomioonottaen sen levinneisyys alueella sen maailmanlaajuiseen levinneisyyteen. Valtaosa Euroopan aapasoista sijaitsee Suomessa. Suomelle lankeaa erityisen suuri vastuu näiden alueiden suojelusta. aapasuot ovat suoyhdistelmiä, ne muodostuvat eri suotyypeistä. Keskisuot ovat rimpiä ja nevoja, joita reunustavat puustoiset rämeet ja korvet suon laitamilla.

Alueella on pitkospuureittejä, joita pitkin voi kulkea. Ilman pitkoksia suon ylitys olisi aika haastavaa.

Kuten kuvasta näkee aika märkää on ;) Onneksi on nuo pitkokset.

Särkikoskenmaassa. Laavulla voi levähtää ja laittaa ruokaa, miksei vaikka yöpyäkin. Minä etsin kätkön ja lähdin takaisin päin kohti lähtöpistettä.

Särkikoskenmaan laavun lähellä on suolampi, josta voi ottaa tarvitsemansa veden. Minusta tämä näytti houkuttelevalta laiturilta, josta voisi pulahtaa uimaan suolampeen.

Pitkoksia pitkin kohti parkkipaikkaa, johon autoni jätin. Matkaa tuli mutkin noin seitsemän kilometriä. Kannatti käydä, hieno on tämä suo. Kulkijoita ei paljon reitillä ollut, alkumatkasta tuli vastaan pariskunta ja jossain välissä kaksi vanhempaa naista jotka ihmettelivät miksi tällä hienolla suolla on niin vähän kulkijoita. Sitähän se miekin ihmettelin, oliko hyttyset hätistäneen ihmiset aukeammille paikoille? Hiljaisuutta ja rauhaa, latautumista tuleviin koitoksiin.

Suon värikirjoa.