sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Vanhan myllyn kertomaa

Helmikuinen lauantaiaamu valkeni niin aurinkoisena ja kauniina että oli ihan pakko lähteä taas ajelemaan. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Pasmajärven kylä Kolarin kunnan eteläosassa ja siellä sijaitseva kunnostettu historiallinen myllyalue. Vanhan myllyalueen lisäksi alueelta löytyy Meän maisemat -nimeä kantava seitsemän kilometrin mittainen luontopolku, jonka kulkemalla pääset nauttimaan Pasmajärven maisemista. Pasmajärviä Suomessa on muuten kolme ja tämä on niistä suurin, ja onhan se antanut kylällekin nimen.

Mylly on rakennettu vuonna 1888 ja se on edelleen alkuperäisellä paikallaan Se sijaitsee pienen Siikajoen varrella, josta se saa jauhatukseen tarvitsemansa voiman. Mylly on tyypiltään härkinmylly. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tämän tyyppisiä myllyjä kutsutaan myös jalka-, hierin- ja puromyllyiksi. Pasmajärven merkittävin vuosittainen tapahtuma on syksyisin järjestettävät perinnepäivät, jossa yleisö pääsee kokemaan ja näkemään viljan jauhatusta tässä historiallisessa edelleen toimintakunnossa olevassa myllyssä.

Kuva kesäisestä myllymiljööstä. Kuva on otettu alueen infotaulusta.


Vuokra kämppä

Sauna
Myllyn läheisyydessä on Pasmajärven maa- ja kotitalousseuran ylläpitämä hirrestä rakennettu vuokrakämppä ja sauna. Kämppää ja saunaa voi vuokrata pientä korvausta vastaan. Saunaan vesi otetaan joesta ja löylyt ovat varmaankin todella hyvät. Kesällä joessa voi käydä vaikka uimassa, ja vesi on taatusti virkistävää.

Siikajoki talvisessa asussaan.

Kämpän ikkuna on sympaattisen näköinen. Tällä kertaa meillä ei ollut avaimia kämppään, mutta alueella käynnin jälkeen päätettiin että tänne tullaan uudelleen ja yövytään täällä....ja tietenkin lämmitetään sauna.

Kämpän nurkalla "Tilley" lamppu odottaa kävijää. Tämä valonlähde ja tunnelman tuoja toimii valopetrolilla.

Vanhoja lautoja merkintöineen on säästetty vierailijoiden ihasteltavaksi.

Monenlaista vanhaa esineistöä on vierailijoiden ihasteltavana. Näiden esineiden valmistuessa muovia ei käytetty.

Vanhaa hirsiseinää on säilytetty.

Alueen kunnostustöissä on huomioitu myös liikuntarajoitteiset. Alueeseen pääsee kesäaikana tutustumaan myös pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa.

Ei kommentteja:

Metsäsuksilla Pohjasenlammelle

Lunta on meillä tänä vuonna todella paljon. Välillä tulee kuitenkin sellainen olo että erämökille on päästävä. Mietittiin välineitä; lumiken...